Elämä on

Elämä  on ihmeellistä

Minulta on aikaa hävinnyt kellarikomeron lukon avain. Ja koska en toista kertaa jaksanut irroittaa ovea saranapuolelta saadakseni sen auki(saranat on nim.
kiinnitettävä uudelleen,jotta oven taas saisi kiinni!),niin aloin mainita asiasta miespuolisille henkilöille,joilla tiesin olevan asiaan tarvittavaa tietotaitoa ynnä
välineitä ongelman ratkaisemiseksi. Eräs heistä on aiemmin mainitsemani pohjoisesta saapunut nuorimies. Avuliaana henkilönä hän toi tullessaan rautasahan ja seuraavana aamuna kahvikuppini viereen aamiaispöytään ilmaantui sievästi auki sahattu lukko.
Olin kiitollinen.

Päivä kului ja tuli asiaa pyykkitupaan,joka sijaitsee kyseisen komeron läheisyydessä ja niinpä päätin kurkata pitkään lukittuna olleeseen valtakuntani
osaan. Ensimmäinen silmäys oikeaan osoitteeseen(niissä on numerot! Tämä on 19.)oli seisauttaa vereni. Ovi oli edelleen lukittu!!
Hitaasti käänsin päätäni ja aloin katsella ympärilleni.Pienen matkan päässä( numero 8) oli komero,joka oli lukoton.Vedin johtopäätöksen ja riensin
ovitaulusta katsomaan omistajan nimeä mielessäni joku itselleni tuntematon talon asukas,joka ei uskoisi selitystäni ilman virallista kolmannen
asteen kuulustelua. Ja "lukkoseppähän"oli jo poistunut maisemista!

Helpotuksen huokaus.Nimen perusteella tiesin osoitteessa asuvan iäkkään naisen,jota kerran olin auttanut,kun häneltä roskienvientireissulla oli  jäänyt avain sisälle asuntoon.Painelin soittamaan ovikelloa,jonka ääni olisi voinut herättää koko kerroksen väen.
Ei tapahtunut mitään,ja olin jo lähtemäisilläni,kun pieni,hauras ihminen avasi oven kysyvän näköisenä.
Esittelin itseni ja muistutin edellisestä tapaamisesta( hän oli silloin kutsunut minut myös luokseen kahville ),mutta sitä hän ei hetikään muistanut.
No,kerroin sattuneesta "työtapaturmasta" ja lupasin ensitilassa hankkia uuden lukon.
Siihen hän:" Ei ole mitään kiirettä.En ole pitkään aikaan pitänyt lukkoa lukittuna,kun en tahdo saada avainta siihen sisään."

( Kysymys: miten avoinna oleva lukko avataan rautasahalla ilman asian havaitsemista?
Olikohan yövieraalle tarjottu liian pieni määrä aamukahvia?)

Niin tai näin,muttaa tapaus poiki pitkän keskustelun 93-vuotiaan naapurin kanssa,joka pääsi purkamaan mieltään terveydentilastaan ja osoittautui
ihmiseksi,joka enimmäkeen viettää aikansa kauniissa kodissaan päivät pitkät ypöyksin.
Summa summarum: uskoni siihen,ettei uskovan ihmisen elämässä ole sattumia ja vahinkoja,vahvistui jälleen.

Ps.Aion käydä tervehtimässä jatkossakin naapuriani,joka ei piittaa lukituista kellarikomeroista.
       Omani  saanen auki,kun minulla nyt on rautasaha!

Täällä edelleen

On juhannuksen jälkeinen tiistaiaamu ja kello näyttää kuutta.
Olen herännyt klo 3.45  puhelimen ääneen (en omaani,se on aina öisin äänettömällä),hypännyt vuoteesta ja nähnyt tyttären sonnustautuneena kuin
naparetkelle. Selitys: on menossa avaamaan alaovea,kun hartaasti odotettu
henkilö on onnistunut pääsemään hengissä Pohjanlahden perukoilta Pirkanmaalle lähes koko yön autolla ajettuaan.

Kuluu tovi,kuluu kaksi,hissi kolahtaa,ketään ei kuulu,ei näy.
Keitän kahvit,aurinko nousee ja kultaa vastapäisen talon ikkunoita ja tekee pihakoivuista aivan ruskakoivujen näköisiä.
Siitä ihmeestä on otettava kuvia.
Siis siitä,että AURINKO PAISTAA.Kuinka moni on sitä ihmettä nähnyt aikoihin??

Aika kuluu. Oven avaus alhaalla venyy uskomattomiin mittoihin.Alan kehitellä murhateorioita tai ainakin uumoilla sairauskohtauksia.
En kuitenkaan pukeudu ja laskeudu viidennestä kerroksesta ensimmäiseen
katsomaan,koska epäilen muuta.
Ovat tietenkin menneet rantaan auringonnousua kuvaamaan ja ihailemaan.
Aika kuluu edelleen ja adrenaliinipitoisuus veressäni nousee.
Laitan viestejä vuoronperään kummankin kännykkään,kun en rohkene puhelulla häiritä ihmeellistä suviaamua auringon ihailuineen, ja ilmoitan kääntäväni seuraavaksi kylkeä .Sitä tosin helpottaisi,jos tietäisin,missä
mennään.Ei vastausta.

Kello 5.45 oveeni koputetaan ja tyttären bestiksen uninen olemus tiedustelee,missä tytär on?
Kerron,mitä tiedän eli havainnon karvahuppariin sonnustautuneesta lähtijästä eteisen oven suussa tasan kaksi tuntia sitten.
Bestis ratkaisee asian viisaammin kuin minä.Hän ottaa puhelun suoraan
kadonneelle ja viipyminen selittyy.
Auringonnousua ei ihaillakaan lähirannassa vaan viidenkymmenen kilometrin päässä maakunnan pääkaupungissa!

O tempora, o mores!

Kolme tuntia on kulunut.
Käännän kylkeä.
Hyvää yötä!
Puhelin on keksitty.

Täällä ollaan

Sujuu se juhannus yhtä hyvin sängyllä maaten kuin Savossa tai Saimaalla (terveiset vain Eijalle!) ja poikii blogiosoitteen, vaikket aina muista edes salasanaasi. Koko juttu meni siis näin:

Suunnitelmat heittivät häränpyllyä.Olin sopinut menoa jos minkämoista,kun
juhannusviikon alkaessa soitti tytär surkealla äänellä kertoen sairastuneensa kunnon flunssaan omalla lomareissullaan eteläisessä Suomessa ja olevansa liian kipeä jaksaakseen junalla yhtään minnekään.
Ehkä äidit ovat olemassa pelastaakseen lapsensa kiperistä tilanteista,mutta
eivät hekään ole kaikkivaltiaita.Otimme yhteistuumin pienen "puhelun" Yläkertaan rukouksen muodossa ,ja sieltähän vastattiin samantien päähäni pälähtäneellä ajatuksella. Se taas poiki sen,että aivan kuin lennosta napattu taksi,läksi suhteellisen lähellä tyttären olinpaikkaa asuva kurssitoverini kuljettamaan potilasta luokseni.

Tuntia ennen vuorokauden vaihtumista potilaskuljetus oli perillä ja kuljettaja
alkoi samantien vaihtaa ylleen uimapukua selityksenä se,että hän pihaan päästyään oli nähnyt kaistaleen vettä!
No,ihmisillä on erilaisia riippuvuuksia ja suotakoon ne heille. Hän ui kaupunkimme venesatamassa ja oli oloonsa tyytyväinen.
Uinnin ja yöteen jälkeen hän pääsi kamariinsa uinumaan ja me tyttären kanssa
päivittämään tilannetta.

Seuraavana päivänä jälleen heittivät suunnitelmat häränpyllynsä. Savonmatkan sijaan löysimmekin molemmat itsemme kurssitoverin kyydistä matkalla hänen kotimaisemiinsa.Se vuorokauden rengasmatka kotiinpaluineen olisi oman postauksensa arvoinen ja
korvaa moninverroin sisätiloissa vietetyn juhannuksen.
Tyttären bestis jakoi sisätilajuhannustamme aaton ja juhannusyön verran,vaikkei tautia potenutkaan.Pisteet siitä hänelle.

Vielä reissusta: taudin ja blogiosoitteen sain palkakseni ynnä lämpöisen keskikesän juhlan ikiomassa
vuoteessa köllötellen monien muiden hytistessä mökeillä ja rannoilla
toppatakeissaan.Mitään en kadu,eikä mikään harmita,sillä
"Unelmat toteutuvat,suunnitelmat eivät."(A-M Raittila)

Ps. Tytär potee edelleen,minä olen toipumaan päin.

 Hyvää juhannusta kaikille!