"JOS METSÄÄN HALUAT MENNÄ NYT.."

Päätin nyt muistaessani kirjoittaa postauksen,jota pitkään olen aikonut,mutta joka on vain aikomukseksi jäänyt.
Sanon "muistaessani"siksi,että viime päivinä olen kärsinyt saamattomuuden lisäksi muistamattomuudesta.
Tänään esim.läksin upeasta säästä innostuneena lenkille ilman avaimia..

No,sisään olen päässyt,vaikka vara-avaimeni 600 km:n päässä onkin! Onneksi yleisavaimen haltija talossamme ei ollut tänään ulkosalla
palatessani ,vaan päästi minut kotiini!

Jutun otsikko ei liity äskeiseen mitenkään,vaan siihen,että jos jotain olen entiseltä asuinpaikkakunnaltani kaivannut,niin metsää!
Siellä kun ei tarvinnut kuin mökistä ulos mennä ja pihan tai pienen pellon yli tallustella,niin oli  jo metsässä.
Nyt asun taajamassa,jota kylläkin ympäröivät metsät,mutta kilometrien päässä.
Joku pieni kuusikko tai metsäinen lenkkipolku toki löytyy kivenheiton päästäkin,mutta niitä ei voi verrata saloihin,joissa todistetusti
elelivät myös sudet,karhut,ilvekset ja hirvet ja ilmestyivätpä aina jollekulle näkyviinkin.
(Itse näin onneksi vain hirven ja ilveksen.Viimeksimainittua katselin lähietäisyydeltä keittiön ikkunasta,kun se valoisana suviyönä kiersi
taloamme. Karhun ja suden jälkiä naapuri kyllä esitteli aivan lähimaastossa.)
Ja tietenkin kaikki metsänantimet olivat kuin tarjottimella..

No,en nyt ensisijaisesti kaipaa em.naapureita ja marjojakin kyllä aina saa ,vaan lähinnä metsää itseään ja siellä kulkemista.
Se on nim.todistetusti terapeuttista eli terveyttä hoitavaa ajankulua.
Seuraavan tekstin on julkaissut Metsäntutkimuslaitos jossain aikakauslehdessä,josta sen olen talteen leikannut:

" 10 minuuttia metsässä: verenpaineesi laskee.
   20 minuutta metsässä: tunnet,miten mielialasi kohenee.
   1 tunti metsässä: tarkkaavaisuutesi paranee.
   2 tuntia metsässä: elimistösi puolustuskyky paranee.
   60 prosenttia elinympäristöstäsi pitäisi olla luontoa,jotta voisit hyvin.
   300 metriä on pisin kävelymatka,joka hyvässä asuinympäristössä on lähimpään metsään tai puistoon."

Tuota naputtaessani tajusin,että jospa muistamattomuuteni johtuukin metsän puutteesta!
Tosin lähimpään puistikkoon eli puustoiseen mäkeen ei ole kuin parisataa metriä,mutta eihän se nyt aivan sama ole tietenkään.
No,sen lävitse voi kyllä kulkea vaikkapa joka kauppareissulla halutessaan.Yritän muistaa.

Summa summarum: uskon metsäsuomalaisuuteeni eli siihen,että kyllä kaipaus metsään on minussa sisäänrakennettu ja varmaankin
ihan geeneissä. Ei kai se muuten näin vaivaisi.

Vai mitä Sinä asiasta ajattelet

kysyy
Normipirkko

Ps.Älä laiminlyö metsäretkiä! Ja ellet metsään pääse,niin kuljeskele rannoilla.Niitä nyt käytän korvikkeena ja olen kiitollinen vesistörikkaasta asuinympäristöstä.

Rehellisyys maan perii

Tunnissa ehtii tapahtua paljon.

Olin eräänä päivänä ystäväni kanssa ruoka-ostoksilla, jonka jälkeen päätimme vielä poiketa kirpparille.
Koska ostoskassini olivat täyttyneet,eikä mukana ollut mitään käsilaukun tapaista,jouduin pitämään lompakkoa käsissäni.
Se  osoittautui hankalaksi,kun aina välillä tarvitsin molempia käsiäni näytillä olevan tavaran tarkasteluun ja jouduin laskemaan
kukkaron milloin mihinkin.(Ilman ystävän huolenpitoa olisin hukannut se jo sisätiloissa!)

Ulos tultua laskin ostamani kirjan ja lompakkoni  ystäväni auton katolle laittaakseni hänen pyörätuolinsa auton takaosaan.
Tässä kohtaa varmaan arvaatkin,miten kävi.
Kotikadun varteen tultuamme kumarruin ottamaan ostoksia takapenkiltä,kun silmäni osuvat katolla olevaan kirjaan.
Samassa tajuan,että oli siinä ollut kukkarokin,vaan eipä ole enää!
No,ei muuta kuin sama reitti uudelleen  toiveissa löytää punainen ja hyvin silmään näkyvä lompakko joko reitinvarrelta tai
kirpparille kiidätettynä,jos olisi vaikka sen pihaan pudonnut.
Tulokseton reissu.

Ystävän ehdotuksesta päätimme käväistä poliisiasemalla etukäteen ilmoittautuakseni omistajaksi,jos joku kukkaron sinne kiikuttaisi.
Ehdin tämän tehdä ja ehtiä ulos ovesta,kun puhelin soi.
Perääni soittaa poliisi,joka asioidessani toisella luukulla oli ottanut vastaan ilmoituksen lompakon löytymisestä viereisellä.
Sain ajo-ohjeen sähköliikkeeseen,josta puhelu tullut, mutta koska en usein kuuntele kunnolla tai ainakaan muista kuulemaani,menin
toiseen,jonka ensimmäiseksi muistin.
Ihan ymmällä siellä oleva kaveri kuunteli asiaani ja ehti juuri neuvoa naapuristossa sijaitsevan toisen liikkeen,kun löytäjä soitti.
Selitin sijaintini ja sain kuulla olevani vain väärällä puolen katua.

No,löytyi lompakko ja miellyttävä nuori kaveri,joka oli selvittänyt salaisen puhelinnumeronikin.
Lompakossa sattui olemaan paperipalalla erään yhdistyksen nimi ja tilinumero.
Kaveri selvitti yhdistyksen puhelinnumeron ja kysyi sieltä minun numeroani.
Ehdotin hänelle seuraavaksi salapoliisin uralle antautumista.
Lupasi harkita sitä seuraavaksi,jos nykyiseen kyllästyy.
Tässä kohtaa kaivoin lompakostani ainoan siellä olevan setelin ja kehotin nuorta miestä nauttimaan kahvit hyvin suoritetusta työstä.
Hän oli nimittäin liikenneympyrässä ajaessaan havainnut punaisen lompakkoni ja peruuttanut tarkistamaan,oliko havainto oikea.
Sitten pelastanut sen talteen ja soittanut poliisille.

Olin tietenkin helpottonut ja kiitollinen ja totesin jälleen sos-rukouksen tulleen kuulluksi.
Se nim.oli tasan ensimmäinen toimenpide,mihin ystäväni kanssa ryhdyimme.

Kiitokset siis  ensin "Yläkertaan",sitten rehelliselle ja avuliaalle löytäjälle,sympaattisille poliiseille ja ystävälleni,joka toimi kuskinani koko
kierroksen!
Kotiin tultua sain vielä heti puhelun em.yhdistyksestä,josta varmistettiin,että heille tullut soitto oli tositarina,eikä vain yritys kalastaa
tietoon salaista puhelinnumeroani.
Katsoin kelloa. Lompakon laskemisesta auton katolle ja sen laskemisesta eteisen lipastolle oli kulunut tasan tunti.

Mieleeni tuli raamatunkertomus hopearahansa kadottaneesta naisesta,joka löydettyään etsimänsä järjesti siitä ilosta juhlat
ystävilleen.Pitäisikö minunkin käydä ostamassa vähintään leivos

kysyy Normipirkko

Ps.Pitäkää huoli lompakostanne!

Kaamoksen vastustajat

Syyskuu on alullaan ja kesän retket ja reissut muistoissa vain.
Tiedostan aina syyskuun alun,koska minulla siihen liittyy ajatus kesän loppumisesta ja syksyn alkamisesta,vaikka aurinkoisia päiviä riittäisi
lokakuulle.

Silti yllätyin tänään  postin kautta tulleesta kortista,jossa lähettäjä anoo  Kaamoksen Vastustajat ry: n jäsenyyttä ja ilmoittaa olevansa paitsi
halukas vastustamaan kaamosta,myös toivottamaan syksyn tervetulleeksi!

Tarina kysymysmerkkejä lukijan päässä nostattavasta yhdistyksestä menee näin :

Asuin takavuosina maalla talossa,johon ei naapurista näkyvää valoa pilkahdellut ja talvisin tienoota valaisivat vain taivaankappaleet. Keskellä pihaa
tosin oli pylvään päässä pihalamppu,jota tarpeen mukaan sytyteltiin,mutta kaamosaika kyllä erottautui hyvin vuodenkierrosta.

Pimeä aika sai minut pitkälti pysyttelemään pirtissä ja kaipasin jotakin piristävää ennen joulutohinan alkamista.
(Ehkä ilmiön nimi on kaamosmasennus?)

Joka tapauksessa eräänä pimeänä päivänä välähti:
En suostu olotilaani,kun en kerran ole karhu,joka vain autuaana kääntää kylkeään tietämättä pimeydestä mitään ja herää vasta kevään koittaessa!
Perustan Kaamoksen vastustajat ry:n,johon pääsee jäseneksi lähettämällä postikortin perustajalle,ja sitoutumalla tsemppaamaan muita jäseniä
kaamoksen vastustamisessa eri tavoin.

Siitä se alkoi.
Ensimmäinen jäsen värväsi toisen,minä kolmannen. SIllä porukalla pärjättiinkin niin hyvin,että jäsenhankinta jäi,vaikka kerroin kyllä asiasta
muillekin ja liittyminen oli sallittua.
Me neljä sitten aktiivisesti muistimme toisiamme postitse kirjein,kortein ja pienin paketein ja luovuus kukoisti!
Joka syksy jossain kohden olemme aktivoituneet ilman eri kehotusta,vaikka jo useampi talvi sitten olen muuttanut valaistuun asuinympäristöön.

Tänään tullut jäsenilmoituskortti tuli ystävältä,joka asuu  yksin torpassaan vailla naapureiden valoja ja nyt jo pohtinee edessäpäin olevaa
pitkää pimeää ja siitä selviytymistä.
Ei hätiä mitiä.Tervetuloa vaan joukkoomme.
Kyllä me yhdessä jälleen selätämme kaamoksen,sillä kokemus on osoittanut sen täysin mahdolliseksi.

Eletään kuitenkin ensin tämä syksy,jos Luoja sen suo, ja NAUTITAAN SIITÄ
kehottaa
Normipirkko