Tunnissa ehtii tapahtua paljon.
Olin eräänä päivänä ystäväni kanssa ruoka-ostoksilla, jonka jälkeen päätimme vielä poiketa kirpparille.
Koska ostoskassini olivat täyttyneet,eikä mukana ollut mitään käsilaukun tapaista,jouduin pitämään lompakkoa käsissäni.
Se osoittautui hankalaksi,kun aina välillä tarvitsin molempia käsiäni näytillä olevan tavaran tarkasteluun ja jouduin laskemaan
kukkaron milloin mihinkin.(Ilman ystävän huolenpitoa olisin hukannut se jo sisätiloissa!)
Ulos tultua laskin ostamani kirjan ja lompakkoni ystäväni auton katolle laittaakseni hänen pyörätuolinsa auton takaosaan.
Tässä kohtaa varmaan arvaatkin,miten kävi.
Kotikadun varteen tultuamme kumarruin ottamaan ostoksia takapenkiltä,kun silmäni osuvat katolla olevaan kirjaan.
Samassa tajuan,että oli siinä ollut kukkarokin,vaan eipä ole enää!
No,ei muuta kuin sama reitti uudelleen toiveissa löytää punainen ja hyvin silmään näkyvä lompakko joko reitinvarrelta tai
kirpparille kiidätettynä,jos olisi vaikka sen pihaan pudonnut.
Tulokseton reissu.
Ystävän ehdotuksesta päätimme käväistä poliisiasemalla etukäteen ilmoittautuakseni omistajaksi,jos joku kukkaron sinne kiikuttaisi.
Ehdin tämän tehdä ja ehtiä ulos ovesta,kun puhelin soi.
Perääni soittaa poliisi,joka asioidessani toisella luukulla oli ottanut vastaan ilmoituksen lompakon löytymisestä viereisellä.
Sain ajo-ohjeen sähköliikkeeseen,josta puhelu tullut, mutta koska en usein kuuntele kunnolla tai ainakaan muista kuulemaani,menin
toiseen,jonka ensimmäiseksi muistin.
Ihan ymmällä siellä oleva kaveri kuunteli asiaani ja ehti juuri neuvoa naapuristossa sijaitsevan toisen liikkeen,kun löytäjä soitti.
Selitin sijaintini ja sain kuulla olevani vain väärällä puolen katua.
No,löytyi lompakko ja miellyttävä nuori kaveri,joka oli selvittänyt salaisen puhelinnumeronikin.
Lompakossa sattui olemaan paperipalalla erään yhdistyksen nimi ja tilinumero.
Kaveri selvitti yhdistyksen puhelinnumeron ja kysyi sieltä minun numeroani.
Ehdotin hänelle seuraavaksi salapoliisin uralle antautumista.
Lupasi harkita sitä seuraavaksi,jos nykyiseen kyllästyy.
Tässä kohtaa kaivoin lompakostani ainoan siellä olevan setelin ja kehotin nuorta miestä nauttimaan kahvit hyvin suoritetusta työstä.
Hän oli nimittäin liikenneympyrässä ajaessaan havainnut punaisen lompakkoni ja peruuttanut tarkistamaan,oliko havainto oikea.
Sitten pelastanut sen talteen ja soittanut poliisille.
Olin tietenkin helpottonut ja kiitollinen ja totesin jälleen sos-rukouksen tulleen kuulluksi.
Se nim.oli tasan ensimmäinen toimenpide,mihin ystäväni kanssa ryhdyimme.
Kiitokset siis ensin "Yläkertaan",sitten rehelliselle ja avuliaalle löytäjälle,sympaattisille poliiseille ja ystävälleni,joka toimi kuskinani koko
kierroksen!
Kotiin tultua sain vielä heti puhelun em.yhdistyksestä,josta varmistettiin,että heille tullut soitto oli tositarina,eikä vain yritys kalastaa
tietoon salaista puhelinnumeroani.
Katsoin kelloa. Lompakon laskemisesta auton katolle ja sen laskemisesta eteisen lipastolle oli kulunut tasan tunti.
Mieleeni tuli raamatunkertomus hopearahansa kadottaneesta naisesta,joka löydettyään etsimänsä järjesti siitä ilosta juhlat
ystävilleen.Pitäisikö minunkin käydä ostamassa vähintään leivos
kysyy Normipirkko
Ps.Pitäkää huoli lompakostanne!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti